(17 Mar, 2026) LORD OF THE LOST (GER) - TOVR NOIR
Times
Description
LORD OF THE LOST TUO “TOVR NOIR” -KIERTUEENSA SUOMEEN KEVÄÄLLÄ 2026
Tukeakseen kunnianhimoista “OPVS NOIR” -albumisarjaansa, Saksan genrerajoja rikkova metallisensaatio LORD OF THE LOST suuntaa jälleen tien päälle ympäri Eurooppaa alkuvuodesta 2026. “TOVR NOIR” tuo yhtyeen myös Suomeen: Tampereen Tavara-asemalle 16. maaliskuuta sekä Helsingin Tavastialle 17. maaliskuuta.
LORD OF THE LOSTin “OPVS NOIR” on äänimatka, joka yhdistää industrial-, gootti- ja sinfonisen metallin elementtejä. Kiertueen julkistamisen yhteydessä yhtye on julkaissut uuden singlensä “Raveyard”, yhteistyössä suomalaisen Euroviisu-ilmiö Käärijän kanssa. Räjähtävä kappale yhdistää raskaat riffit ja hyperpop-energian, tarjoten ainutlaatuisen crossover-elämyksen molempien artistien faneille.
Edustettuaan Saksaa Eurovision laulukilpailussa 2023, LORD OF THE LOST on kasvattanut kansainvälistä fanikuntaansa entisestään ja saanut kiitosta vaikuttavista live-esiintymisistään ja rohkeasta äänimaiseman kokeilusta.
Molemmissa Suomen konserteissa lämppärinä nähdään naisvokalistin luotsaama, sveitsiläinen sinfonisen metallin yhtye AD INFINITUM.
Yhille tai syömään ennen keikkaa? Tervetuloa Ravintola Ilvekseen!
Saavutettavuus
Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta https://tavastiaklubi.fi/info/. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
Turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
Ympäristölippu
Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Liput ovelta 55 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
More Images